12 kesäkuuta 2015

Millerit (We're the Millers)

Millerit on Jennifer Anistonin tähdittämä komedia vuodelta 2013. Muissa osissa on Jason Sudeikis, Will Poulter ja Emma Roberts. Jason Sudeikis on pikkukonna, joka saa tehtäväkseen kuljettaa Meksikosta Yhdysvaltoihin suuren määrän marijuanaa. Hän keksii peiteoperaation, jossa hän esittää matkailuautossa lomailevan perheen isää ja avukseen hän värvää naapurissa asuvan stripparin (Jennifer Aniston) perheen äidiksi, paikallisen kodittoman teinin (Emma Roberts) tyttäreksi ja naapurin pojan Kevinin (Will Poulter) perheen pojaksi. Toisin sanoen tämä on täysin kopio Robin Williamsin komediasta RV, mutta huumeilla.

Ehkä jo vähän kuluneesta ja nähdystä ideastaan huolimatta, on Millerit hauskempi elokuva kuin edeltäjänsä. Jennifer Anistonin koominen ajoitus ja tähtikarisma toimii aina ja Jason Sudeikis todistaa jo Kaameat pomot-komediassa hyväksi todistettua komiikkaansa. Emma Robertsille ei ole annettu paljon tehtävää. Will Pouler on mielessäni niin profiloitunut tähän Kevinin rooliin, että häntä tulee olla vaikea kokea uskottavana missään muussa roolissa.

Millerit on aikalailla tusinatason komedia. Se on kevyttä viihdettä, mutta ei ole edes tyylilajinsa parhaimmistoa. Vaikka se onnistuu tarjoamaan muutaman naurun, jää se aika helposti unohdettavaksi.







...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...