02 tammikuuta 2014

Beasts of the Southern Wild (Beasts of the Sourthern Wild)

Käsivarassa oleva kamera kuvaa ränsistynyttä taloa. Talon ikkunaan sytttyy valo. Talossa asuva Hushpuppy (Quvenzhane Wallis), nuori tyttö, kuuntelee eläimien sydämiä. Ne kommunikoivat keskenään salakielellä, jota Hushpuppy ei ymmärrä. Hän elää isänsä kanssa pienessä yhteisössä Bathtubissa, New Orleansin lieppeillä, länsimaisen sivistyksen ulkopuolella. Beasts of the Southern Wild kertoo tapahtumista jäätikön sulaessa ja Bathtubin täyttyessä vedellä.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selkeämmin ymmärtää, että elämä on kokemusten summa.  Beasts of the Southern Wild on ennen kaikkea elokuva, joka täyttää elämyksen kriteerit. Enpä olisi uskonut, ennen elokuvan katsomista, että näinkin maagisen tarinan pystyisi sijoittamaan New Orleansin saviseen suomaastoon, ränsistyneeseen röttelikköön. Tätä on elokuvantekeminen parhaimmillaan -uusien, koskemattomien aluevesien valtaamista.

Beasts of the Southern Wild on runollisen kaunis astumus lapsen faktaa ja fiktiota yhdistävään todellisuuteen, jossa maalataan pilvilinnoja karunkin elämän ympärille. Koska päähenkilö on kuusivuotias, katsoo hän elämää fundamentaalisesti eri näkökulmasta. Hän yrittää päästä asioiden sydämeen. Hän on kasvanut ympäristössä, jossa yhteisöllisyys on tärkeää ja siksi hän haluaa löytää asioiden ytimen - sykkivän sydämen ja sielun.

Ja tästä todellakin saamme kokemuksen. Beasts of the Southern Wild on ehkä sielukkain ja elävin elokuva, mitä olen nähnyt. Se on mielikuvituksen juhlaa. Sitä ei uskoisi, että elokuvan kerrontamuto voisi olla niinkään vahvaa, että kuljettaa meidät köyhän, kuusivuotiaan tytön silmien taakse ja antaa meidän hengittää hänen kanssaan samassa tahdissa. Tuntea maailman ja elämän hetkien kauneus, kuin hän sen kokee.

Koska elokuva on niin vahva henkilökuva lapsen maailmasta, tarvitsee luonnollisesti tämän päähenkilön saappaissa asustaa visionäärisen lahjakas näyttelijänalku. Quvenzhane Wallis sai Oscar-ehdokkuuden nuorimpana näyttelijänä ikinä ja täysin ansaitusti. Hän henkii syvää paloa ja elämisen synergiaa. Wallisin roolityötä voisi kutsua pioneeriseksi sekä järkyttävän luovaksi roolityöksi. Hän ei pelkästään uhmaa ikänsä asettamia rajoja, vaan uudistaa näyttelemistä itsessään. Toisin sanoen, hän on tarpeeksi intuitiivinen, ollakseen uskottava ja sen lisäksi rajaton.

Melkein uskaltaisin väittää, että jos elokuva kärsisi suuremmasta budjetista, olisi lopputulos jopa huonompi. Yksi elokuvan päähenkilöistä on kengännarubudjetti, joka on pakottanut tekijät etsimään ratkaisuja laatikon ulkopuolelta. Tämä elokuvantekemisen normeja ja rajoja murtava kerrontatyyli sopii täydellisesti tälläiseen elokuvaan, jossa tarkoitus onkin hengittää koko ajan raikasta ilmaa, ilman kulutettua, konsumeerista filtteriä päällään. Elokuvan pysäyttävin kohtauskin on se, jossa hahmot löytävät itsensä oikeasta, karusta, väitetysti mukamas paremmasta maailmasta, jonka harmaa, tylsä ja geneerinen olemus tuntuu jopa luotaantyöntävältä kaiken sen värin, loistokkuuden, valon ja hengellisyyden rinnalta, joka löytyy länsimaisen yhteiskunnan rajojen ja kirjaimellisesti turvavallin toiselta puolelta.

En tiedä, onko elokuvan viesti oman kuplan rikkominen ja toiseen maailmaan syöksyminen, mutta ainakin saamme pienen nuuhkauksen toisenlaisesta elämästä, toisenlaisessa maailmassa. Siinä mielessä tämä on harvinainen helmi. Ohjaaja Benh Zeitlin lumoaa maagisella eepoksellaan, joka valloittaa luovuudellaan ja mielikuvituksellaan ja muistuttaa meitä, miksi katsomme elokuvia ylipäänsä. Elääksemme.

Arvostelu päivitetty 4.3.2017







...=)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...