Australia (Australia)

Australia on vuoden 2008 eeppinen-, romanttinen-, historiallinen-, draamaelokuva. Australialaisen Baz Luhrmannin ohjaamassa elokuvassa on pääosissa australialaiset Oscar-ehdokas Hugh Jackman ja Oscar-voittaja Nicole Kidman. Brandon Walters on sivuosassa, aboriginaalilapsena Nullahina. Australia menestyi todella upeasti lippuluukuilla, tuottaen yli 200 miljoonaa dollaria. Catherine Martin oli ehdolla parhaan puvustuksen Oscarin saajaksi. Kriitikot ovat verranneet elokuvaa Tuulen viemäähän (1939).
     Kidmanin esittämä Lady Sarah Ashley matkustaa Englanninsta Australiaan vuonna 1939 pakottamaan hänen aviomiehensä myymään heidän karjatilansa Faraway Downsin. Ashleyn aviomies lähettää yksityisen karjanajajan Droverin (Jackman) hakemaan Lady Ashleyn satamasta, mutta Ashleyn ollessa matkalla Faraway Downsiin, hänen aviomiehensä kuolee. Aluksi syyllisenä pidetään aboriginaalipatriarkkaa King Georgea, mutta myöhemmin sen paljastuu olevan tilan hoitaja Neil Fletcher. Lady Sarah kiintyy tilalla asuvaan aboriginaalipoikaan, Nullahiin ja kun hänen äiti kuolee, ottaa Lady Sarah tämän hoitaakseen. Paljastuu myös, että Fletcher yrittää junailla Faraway Downsin Lesley Carneyn karjatilamonopoliin. Lady Sarah, Drover, Nullah ja muut tilalla työskentelevät lähtevät viemään heidän karjaansa läpi autiomaan Darwiniin, jotta saavat oman karjansa myytyä Carneyn karjan sijaan. He onnistuvat, mutta muutaman vuoden päästä Fletcher on valmis kostamaan.
     Vaikea selitteinen juoni ei ole mikään este elokuvan katsomiselle. Monet nimet ja monta vuotta kattava juonikaari on vain sivuosassa elokuvassa. Elokuvan pääosassa on Australia. Tietenkin myös Lady Sarahin ja Droverin välille kehittyvä suhde sekä heidän huolehtimansa poika Nullah, kaikki he kiintyvät toisinsa ja heidän rakkaus on elokuvan kantava voima. Elokuva on pitkä, mutta jokaisen sekunnin arvoinen.
     Baz Luhrmann on spektaakkelimainen ohjaaja. Hyvä sana kuvaamaan hänen elokuviaan on eeppinen. Sen hän osaa. Hän saattaa astua muutamiin kliseisiin, mutta hänen luoma visuaalisuus ja tunnelma ovat korvaamattomia. Hän osaa poikkeuksellisen hyvin luoda myös hahmoja. Hahmot hänen elokuvassaa ovat hyvin realistisia, mutta elokuvallisella tavalla. On tietenkin elokuvan visuaalinen ilme täysin omaa luokkaansa. Ketään ei pysty samaan kuin Luhrmann. Hänellä on todella uniikkityyli ja ikimuistoinen ote elokuvantekoon. Elokuva on spektaakkeli. Yleensä kun elokuvasta tehdään show, kärsii draaman laatu ja tarinankerronnan luontevuus, mutta mielestäni Australia on hyvin miellyttävä elokuva. Elokuva herättää tunteita ja ottaa katsojan puolelleen. Kuitenkin en voi olla ajattelematta, että elokuvassa olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaan, ehkä jopa täydellisyyteen.
     Elokuvan käsikirjoitus ei ehkä ole parhaimmasta päästä. Se on kuorrutteinen ja melodramaattisen imelä. Se on todella epäuskottava ja lähes lapsellinen. Se onnistuu luomaan, kuten todettu, hyviä henkilöhahmoja, joihin ei voi olla kiintymättä, mutta muuten juoni on melko teatraalinen ja epärealistinen. Elokuva tuntuu ikään kuin myös kalastelevan eli havittelevan jotain, mitä sen ei edes tarvitsisi. Ikään kuin pyrkii herättämään katsojassa liikaa tunteita, jolloin kokemus elokuvan yhtenäisyydestä kärsii.
     Nicole Kidman on fantastinen elokuvanäyttelijä. Ei ole täysin sattumaa, että hän on yksi 2000-luvun arvostetuimmista näyttelijöistä. Hän ei ehkä ole parhaassa vireessä tässä elokuvassa, mutta hänen saavutus elokuva päähenkilönä on silti huomattava. Hän yrittää todella paljon, mutta elokuvan paino ja liika dramaattisuus ja teennäisyys on lähellä painaa häntä liikaa. Samoin käy Hugh Jackmanille, joka yrittää kovin täyttää hahmonsa saappaat, mutta jää valitettavasti jälkeen. Elokuvan huomion varastaa Nullahia esittävä Brandon Walters. Ollakseen niin nuori ja kokematon, Walters saa luotua hahmoon sympatiaa, karismaa, valoa ja liikettä. Hahmosta tulee mielenkiintoinen ja hän onnistuu ylittämään jopa odotukset.
    Baz Luhrmann on visuaalinen nero. Hän luo elokuviin täydellisen maailman, josta katsoja ei halua lähteä. Hän osaa luovasti yhdistää eeppisyyden ja sympaattisuuden. Ollakseen todella miellyttävä elokuva, Australia ei ihan onnistu saavuttamaan täydellisyyden tasoa, sen temppuillessa liian teatraalisuuden kanssa.

"Just because something is, doesn't mean it should be"

8













...=)



Julie & Julia (Julie & Julia)

Julie & Julia on vuoden 2009 amerikkalainen draamakomedia. Nora Ephronin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, pääosissa Oscar-voittaja Meryl Streep ja Amy Adams, tuotti yhteensä loistavat 129 miljoonaa dollaria, mikä on kunnioitettava saavutus tämän lajityypin elokuvalle. Streepille myönnettiin Oscar-ehdokkuus parhaasta naispääosasta roolistaan Julia Childina.
      Julie Powell (Adams) on kurjassa työssä, puhelinkeskuksessa, jossa kuuntelee ihmisten valituksia. Hän päättää tehdä jotain, josta nauttii ja päättää kokata kaikki reseptit kuuluisan kokin Julia Childin keittokirjasta Mastering the Art of French Cooking. Hän perustaa ruokablogin, jonne päivittää jokaisen annoksensa. Tämän tarinan rinnalla elokuva kuvaa myös Childin vuosia Ranskassa 50-luvulla, jolloin hän tutustui ranskalaiseen keittiöön. Stanley Tucci näyttelee Childin aviomiestä Paulia.
     Julie & Julia on monia asioita. Se on monelle vuoden "feel-good movie" ja elokuvassa onkin tietty kepeä ilmapiiri ja voin maku havaittavissa. Ephron on sulava elokuvantekijä. Hänellä on selvästi erottuva tyyli ja ote työhönsä ja hän tekee tästäkin elokuvasta ennen kaikkea mukavan katseltavan. Valitettavasti elokuva ei ole muuta kuin Streepin taidonnäyte. Hän johtaa täysin koko elokuvaa ja Adamsin johtama tarinanpuoliskon olisi voinut jättää elokuvasta kokonaan pois. Streep on elokuvan sydän.
     Meryl Streep on kaikkea muuta kuin huono näyttelijä. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että myös elokuvassa Julie & Julia Streep antaa kaikkensa. Streep on niin täydellinen kameleontti, että hänen nimensä on muodostunut symboliksi virheettömälle näyttelemiselle. Hän omaksuu niin Childin piirteet, kuin esittää siitä oman tulkintansa. On aina virhe lähteä suoraan jäljittelemään oikeaa ihmistä ja siihen Streep ei sorru. Tämän lisäksi hän tuo roolisuoritukseen huumoria, viihdettä ja asennetta. Streep omistautuu osalleen. Hän juuri täydellinen Childina, koska tuo hahmoon mukaan omaa heittäytymistä ja uskallusta. Hän on luonteva ja luova.
      Amy Adams on suuri pettymys. Kuten myös hänen elokuvansa Leap Year (Karkausvuosi) todistaa, hän ei ole kykenevä tämän kaltaiseen kevyeen draamaan. Adams on upea näytteljä, mutta jää valovuosia taakse Streepin virtuoosimaisesta roolisuorituksesta. On kuin Adams ei edes ottaisi rooliaan tosissaan, vaan kuvittelee voivansa olla tasoaan alhaisempi "tämän kaltaisessa elokuvassa". Kuten Streep todistaa, myös kevyet ja viihteelliset draamat voivat olla vakavamman draaman tasoisia.
       Julie & Julia on todellakin kevyt draama. Se on viihdyttävä ja lämmin ja hyväntuulinen. Streep omistaa koko elokuvan ja yllätyksettömästi saavuttaa jälleen kerran täydellisyyden tason, toisin kuin Adams, jonka osa elokuvasta olisi voitu jättää aivan hyvin pois.

8











...=)

TV Thursday #8: Paras nykyrikossarja?

Minun täytyy myöntää, että rikostarinat eivät ole koskaan iskeneet minuun. En voi sietää dekkareita, niin kirjoinakaan. Missään nimessä. Rikossarjoja tulee katsottua vain toisella silmällä silloin tällöin tv:stä. Muutamia on vaikka Kohde ja Criminal Minds. Sarja itse asiassa, jota vihaan eniten on C.S.I. Se on niin tylsä, kaavamainen ja ennalta-arvattava ja lattea. Rikossarja, jota tulee katsottua kaikkein eniten on kylläkin Holmes N.Y.C.
Oscar-ehdokas Taraji P. Henson
sarjassa "Kohde"

Bio: Mark Wahlberg


Mark Robert Michael Wahlberg (1971, USA) on bostonilainen elokuvanäyttelijä. Mark on nuorin yhdeksästä lapsesta. Hänen isoveljensä Donnie Wahlberg on myöskin näyttelijä ja takavuosien suositun poikabändin New Kids On The Blockin jäsen. Wahlbergilla oli rankka lapsuus. Kolmeentoista ikävuoteen mennessä hän oli riippuvainen kokaiinista. Kuuteentoista ikävuoteen mennessä Wahlberg oli tuomittu vankilaan pahoinpitelystä. Vankilassa Wahlberg päätti muuttaa elämäänsä ja vaikeuksien kautta pääsi irti katujengistään. Hän luotti pastorinsa apuun. Wahlberg oli alunperin saavuttanut kuuluisuutta veljensä bändissä, mutta lähti omille teilleen oman yhteensä Marky Mark and the Funky Bunch, joka oli hip-hop-yhtye. Heidän suuri hittinsä oli Good Vibrations. Mark Wahlberg on myös tunnettu kuuluisista alusvaatemainoksistaan Calvin Kleinille. Wahlberg jätti Marky Mark-nimen taakseen ja siirtyi näyttelemään. Hän debytoi tv-elokuvassa The Substitute, vuonna 1993. Hänen läpimurtonsa tuli Danny DeVitoa vastapäätä elokuvassa Renaissance Man seuraavana vuonna. Hän kiinnitti kriitikoiden huomion seuraavana vuonna Leonardo DiCapriota vastapäätä elokuvassa Basketball Diaries. Hän tähditti muun muassa sellaisia elokuvia kuten The Big Hit (1997). Vuonna 1997 Wahlberg tähditti elokuvaa Boogie Nights, joka vakiinnutti hänet Hollywood-tähtenä. Boogie Nightsista Wahlberg jatkoi lukuisiin kuuluisiin elokuviin kuten David O. Russellin ylistettyyn sota-elokuvaan George Clooneyn kanssa Three Kings (1999), Diane Lanea ja jälleen George Clooneya vastapäätä elokuvaan The Perfect Storm (2000), joka tuotti yli 300 miljoonaa dollaria, Planet of The Apes (2001); Tim Burtonin uudelleen filmatisointiin, joka sekin tuotti upear 300 miljoonaa dollaria ja The Italian Job (2003), Charlize Theronia vastapäätä.

Vuonna 2004 hän palasi David O. Russellin ohjaukseen elokuvaan I Heart Huckabees. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden Martin Scorsesen parhaan elokuvan Oscarin voittaneesta klassikosta The Departed (2006), jossa näytteli jälleen Leonardo DiCapriota vastapäätä, Jack Nicholsonin, Matt Damonin, Alec Baldwinin ja Vera Farmigan kanssa. Hän jatkoi useilla menestyselokuvilla kuten Shooter (2007), The Happening (2008), Max Payne (2008), Mila Kunisia vastapäätä ja Peter Jacksonin ylistetty elokuva The Lovely Bones (2009), Rachel Weiszia ja Susan Sarandonia vastapäätä. Seuraavana vuonna hän näytteli kahdessa komediassa The Other Guys ja Date Night. Samana vuonna hän palasi myös jälleen David O. Russellin ohjaukseen Oscar-ehdokkuuksia napsineeseen elokuvaan The Fighter. Hiljattain Wahlberg palasi näyttelemään Mila Kunisia vastapäätä menestyskomediaan Ted (2012) ja tähditti Catherine Zeta-Jonesin ja Russell Crowen kanssa rikoselokuvaa Broken City (2013). Vuonna 2013 hän jatkoi tähtiputkeaan elokuvilla Pain & Gain ja 2 Guns ja samana vuonna sai paljon ylistystä myös tuottamastaa elokuvasta Lone Survivor. Vuonna 2014 hän näyttelee elokuvissa Transformers: Age of Extinction ja Tedin jatko-osassa Ted 2.
     Wahlberg on ollut naimisissa Rhea Durhamin kanssa vuodesta 2001. Heillä on neljä lasta. Wahlberg suoritti lukiodiplominsa loppuun vuonna 2013. Wahlberg on tehnyt myös uraa tuottajana. Hän on omistautunut katolinen.

Mark Wahlberg on älykäs näyttelijä. Hän osaa heittää itsensä peliin ja tulkita hahmoaan armottomalla antaumuksella. Hän hyväksikäyttää jokaisen näkökohdan ja kommunikoi ilmiömäisesti ohjaajan kanssa. Hänen tulkitsemat tunteet ovat aitoja, raastavia ja uskottavia. Hän johtaa elokuvaa innolla ja hienolla energialla. Wahlberg vaikealuontoisessa roolissa onnistuu virheettömästi ja vakuuttaa heti ensimmäisistä kohtauksista lähtien. Hänen tunnetilansa ovat kuin avoin kirja ja se on hyvän näyttelijän tunnusmerkki.

Trivia:
-On tunnettu Bostonin aksentistaan ja kovis-rooleista.
-Ansiot: 52 miljoonaa dollaria
-Hänet on nimetty People-lehden 50 kauneimman ihmisen joukkoon.
-Osti äidilleen viiden miljoonan dollarin talon.
-Hänen siskonsa kuoli samana päivänä kun hänen tyttärensä syntyi.
-Hän on ylpeä roolistaan elokuvassa The Departed.
.Hyvä ystävä Leonardo DiCaprion kanssa.
-Erittäin kaukainen sukulainen Madonnalle ja Celine Dionille.
-Max Paynen rooli elokuvassa Max Payne on hänen lempiroolinsa.
-Henkilökohtainen kommentti: "I've always looked at my career as an athlete would look at his. I won't play forever. Some don't know when to walk away, but the smart ones do."


Mark Billy Taggartina

Mark John Bennettina
Mark Eddie Adamsina/Dirk Digglerina
Mark Micky Wardina
Mark Michael Stigmanina

Mark Max Paynena

Mark Bob Lee Swaggerina
Mark Charlie Crokerina 

2 Guns (2 Guns)

Nettisivusto nimeltä cracked.com listasi tämän vuoden elokuvia ja muutti niiden nimet totuudenmukaisiksi. Eli mikä niiden nimi olisi, jos se kuvaisi oikeasti, millainen elokuva on. 2 Guns pääsi myös listalle ja taisi olla ainoa, jonka nimi oli ennallaan. Jatkaakseni totuudenmukaisuuden linjaa, on minunkin todettava, että elokuvan nimi on todella sopiva. 2 Guns valmistui vuonna 2013, sen ohjais Baltasar Kormakur ja pääosissa on Oscar-ehdokas Mark Wahlberg ja Oscar-voittaja Denzel Washington.
     DEA-agentti "Bobby" Trench (Washington) ja Yhdysvaltain laivaston tiedustelupalvelun agentti "Stig" Stigman (Wahlberg) ovat molemmat peitehommissa rikollisina. He eivät tiedä toistensa alkuperästä, vaan olettavat toisensa olevan rikollisia. He päättävä ryöstää pankin, jotta saisivat paikallisen huumepomon kiinni rahanpesusta. Pankissa onkin paljon enemmän rahaa kuin he olettivat ja pian heidän perässään on niin DEA, CIA, Yhdysvaltain laivasto sekä meksikolaiset huumerikolliset.
      2 Guns elokuvassa ei ole mitään uutta. En yleensä pidä toimintaelokuvien arvioinnista, koska ne ovat yleensä toistensa kopioita, eikä tämäkään elokuva tee poikkeusta. 2 Guns on elokuvan nimi ja sisältö. Tietyt pakolliset latteudet, joita joka toimintaelokuvaan täytyy ladata ovat hyvin vahvasti läsnä niin tässäkin elokuvassa. Odotin paljon elokuvan huumorilta, mutta se oli vielä kuluneempaa kuin toimintaelokuvan kliseet. Ohjaus on melko pusertavaa, ollakseen älyvapaan toimintaelokuvan ohjausta, eli sekin jätti toivomisen varaan. Käsikirjoituksesta ei nyt paljon huomautettavaa löydy. Elokuvakokemuksena 2 Guns on juuri sopiva, jos tietää, mistä pitää. Alku oli erittäin tylsä. Se on elokuvassa tavallaan elementti, joka pitää lopun kannalta "suorittaa pois alta", jolloin sen viihdepanos on erittäin heikko. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun elokuvan alku on saatu suoritettua ja juoni asetettua sellaiseen asemaan, että loppuratkaisun on siihen helppo liittyä, muuttuu elokuva jopa miellyttäväksi katseltavaksi. Tunnelma vapautuu, viihde lisääntyy ja asenne ilmenee. Elokuvan paras puoli onkin, jos sellaisia tässä ylipäätänsä on, asenne. Elokuva heittää yhteiskunnan säännöt nurkkaan ja päähenkilöt tekevät miten itse haluavat ja se on miellyttävä piirre tämänkaltaisessa elokuvassa. Katsoja kokee valaistumisen hetken ja ehkä jossain määrin myös innokkuutta. Loppujen lopuksi elokuva siis yllättää lopun viihdepanoksellaan ja voimakkaalla asenteellaan.
     Washington ja Wahlberg ovat molemmat melko keskinkertaisissa rooleissa, eikä heiltä edes odota mitään tajunnan räjäyttävää roolisuoritusta. Washington on ehkä hieman imelä ja tylsä, ikään kuin hän ei pystyisi muunlaista hahmoa esittämään kuin tälläistä möreä-äänistä kovista. Wahlberg on parempi kuin Washington ja hän saa elokuvan vapautuneisuuden ja asenteen toimimaan.
      2 Guns on juuri sellainen elokuva, jota sen olettaa olevan. Jokainen voi päätellä onko se hyvä vai huono asia. Nyt kun olen katsonut kaksi buddy-cop-elokuvaa lyhyen ajan sisällä; 2 Guns ja The Heat, suosittelen ehdottomasti The Heat-elokuvaa. Toiminta-elementti toteutuu kummassakin, ei siis siitä huolta, mutta The Heat-elokuvassa saa sentään nauraa, ääneen.

6








...=)

TV Thursday #7: Antakaa sille poloiselle nyt oma sarja?

Vähän haastavampi kysymys tänä torstaina. 
On niitä usein kulutettuja näyttelijöitä, jotka saavat aina pääroolin. On myös niitä jotka tuntuvat vilahtavan monessakin paikassa sivuhahmoina, mutta eivät pääse koskaan parrasvaloihin - kuka näyttelijä sinun mielestäsi ansaitsisi tilaisuuden esittää sarjan pääosaa? Millainen sarja hänelle sopisi?

Yllättävää kyllä mieleen tulee näyttelijä, joka ehkä omaa tv-sarjaa kaipaisi, mutta en henkilökohtaisesti haluaisi tätä sarjaa katsoa. Kyseessä on nimittäin näyttelijä, joka on kiertänyt luultavasti kaikki amerikkalaiset sitcomit läpi aina Frendeistä Sinkkuelämään ja Seinfeldistä Tyhjätaskuihin (ja nämä ovat vain sarjoja, joissa olen itse nähnyt hänet). Jennifer Coolidge






Sitten näyttelijä, jonka haluaisin nähdä omassa tv-sarjassaan:
Mietittyäni asiaa pitkään, koska kysymys oli vaikea, tulin johtopäätökseen, että näyttelijät, jotka ovat jumittuneet esittämään sivurooleja, luultavasti kuuluvatkin parrasvalon ulkopuolelle. Vastaan kuitenkin yhden nimen, joka ei päässyt sarjassa Will ja Grace oikeutettuun asemaansa ja on sarjan jälkeen tipahtanut maailman laidan yli. Ilmeisesti hän nyt tekee pieniä sivurooleja sarjoissa ja näytteli kylläkin Mary Elizabeth Winsteadin tähdittämässä elokuvassa Smashed.
Hän on Megan Mullally. 

Tuodakseni ilmi neuroottisuuttani vielä hieman lisää listaan tähän nyt vielä näyttelijöitä, joita haluaisin nähdä omissa tv-sarjoissaan, vaikkakin sanoin, että hyvä vain, että ovat sivurooleissa...
  • Rose McGowan, sarjasta Siskoni on noita
  • Katey Sagal, sarjasta Pulmuset
  • Tony Hale, sarjasta Veep
  • Seuraavat kolme ovat kyseisen sarjan parhaimmistoa ja jäävät täysin muiden hahmojen varjoon:
  1. Emilia Clarke, sarjasta Game of Thrones
  2. Isaac Hempstead-Wright, sarjasta Game of Thrones
  3. Lena Headey, sarjasta Game of Thrones

(sidenote: Miksi minusta tuntuu, että vastaan aina samat sarjat näihin kysymyksiin?)

Rachel Getting Married (Rachel Getting Married)

Anne Hathaway sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Rachel Getting Married. Monet pitävät sitä hänen uransa parhaimpana roolisuorituksena. Vaikkakin elokuvan nimi on Rachel Getting Married, esittää Hathaway pääosassa Kym nimistä, nuorta, vieroituksessa olevaa naista. Kym saa vapaata vieroituksesta päästäkseen osallistumaan siskonsa Rachelin häihin. Kymin ja perheen välillä on kireä ilmapiiri ja syyksi selviää Kymin ja Rachelin pikkuveljen kuolema. Tietysti perheenjäsenet ovat myös huolestuneita Kymin raittiudesta ja erityisesti Kymin ja Rachelin isä kantaa huolta Kymistä. Kym tulkitsee tämän epäluottamukseksi. Rachel puolestaan paheksuu Kymin saamaa huomiota ja tuntee, että kyse on kuitenkin hänen häistään. Myös Rachelin ja Kymin äiti, joka on eronnut heidän isästään, on osana perheen skismoja ja lopussa käy ilmi, että Debra Wingerin näyttelemä äiti ja hänen tunneilmaisullinen etäisyys ovat syynä perheen dynamiikan ongelmiin.
    Tämä vuonna 2008 valmistunut, Jonathan Demmen ohjaama draamaelokuva käyttää hyväkseen erittäin indie-painotteista tyyliä. Se saattaa olla luontaantyöntävä ja vieras. Mutta en voi kuvitella elokuvaa mitenkään toisenlaisena. Lopputulos on juuri sopiva. Elokuvan aiheena häät ovat täysin loppuunkäsitelty juttu, mutta Rachel Getting Married onnistuu tuomaan aiheeseen lisää syvyyttä, lisää draamaa ja lisää intensiteettiä sekä kitkaa. Tiivistettynä elokuva on siis mielenkiintoinen. Elokuva karttaa kaikkea päälle liimattua, kuorrutettua ja ylipäätänsä kaikkea häämäista ja se on elokuvan viisain valinta. Tyyli on siksi niin täydellinen. Se on aito ja uskottava ja siksi elokuva menee täysin läpi oikeasta tapahtumasta. Katsoja uskoo hahmoihin ja heidän ongelmiin. Lopputuloksena on draama parhaimmillaan. Itse olen erittäin kiintynyt hyvin tehtyihin indie-elokuviin ja tämäkään elokuva ei tuota pettymystä. Elokuva käsittelee todella syvällisiä aiheita kuten sisaruus, tyhjyys, katumus, synti, rakkaus ja onni. Elokuvasta jää todella paljon käteen ja vaikka se ei ole ihan tavallinen romanttinen komedia häistä, eikä niin lämminhenkinen ja hupaisa tai paremmin sanottuna "hersyvä", on elokuva kuitenkin nerokas, se on puhdas ja aito.
      Tavallaan elokuvan tarkoitusta on vaikea kiteyttää. Miksi katsoa tämä elokuva vaikka jonkin toisen sijaan? Miksi haluaisin katsoa elokuvaa, joka tuntuu kuin oikealta elämältä, kun voisin katsoa fantasiaa? Ihmisillä on yleensä ongelma elokuvien kanssa, jotka tulevat liian lähelle. He haluavat katsoa elokuvan, joka vie heidät pois heidän omasta ulottuvuudestaan. Pois arjesta ja pois ongelmista. He eivät halua katsoa elokuvaa arkisista ongelmista. Ei ole yllätys, että Rachel Getting Married tuotti vain noin 16 miljoonaa dollaria. Suosittelen elokuvaa kuitenkin kaikille. Pablo Picasso sanoin, että taiteen tarkoitus on pestä päivittäisen elämän pöly pois meidän sieluiltamme. Rachel Getting Married on taidetta.
     Jonathan Demme on nerokas. Hän on yksityiskohtainen ja elävä. Hän tuo itseään esille ja paljastaa niin monia puolia draamasta, ohjauksensa avulla, että katsoja ei voi kuin ihastella. Hän luo ehjän kokonaisuuden ja taidokkaasti rakennetun elokuvan. Hän tekee elokuvaa älylliselle katsojalle. Ohjaus on siis todella virkistävää. Hän tuo kerronnan todella lähelle. Hän kuvaa tunnetta. Ja se tunne välittyy katsojalle. Minulle henkilökohtaisesti elokuva edustaa elokuvanteon parhaimpia puolia. Hahmojen mielet ovat käsiemme kosketeltavissa. Kuin olisimme osa elokuvaa. Se on loistavan elokuvan tunnusmerkki. Katsoja otetaan huomioon elokuvanteon osapuolena.
     Anne Hathaway. Paljon on sanottu tästä virtuoosista roolisuorituksesta. Hathaway tekee täydellisen tutkimuksen syyllisyydestä. Hän niin sanotusti tulkitsee elävästi (actualize) mitä syyllisyys on. Hän heittäytyy mukaan ennen näkemättömästi. Hän pistää itsensä likoon. Hän tuo omaa persoonaa mukaan hahmoon ja ottaa hahmon hyvin henkilökohtaisesti. Tämä tekee roolisuorituksesta uskottavamman. Hän on elävä ja täynnä tunnetta. Hän säilyttä hyvin tasapainon ja tekee vahvan roolisuorituksen.
      Rosemarie DeWitt pysyy hyvin mukana. Hän ei täysin hahmota, missä elokuvassa on kyse. Hän yrittää tuoda mukaan liikaa. Kuitenkin hän onnistuu tekemään varsin vakaan roolisuorituksen.
      Debra Winger on elementissään. Hän vastaa loistavasti elokuvan tunnetasoa ja ymmärtää hahmonsa. Hän painottaa sen loistavasti ja roolisuoritus on upeasti sävytetty ja ehjä kokonaisuus, josta käy hyvin ilmi motiivit ja tunteet.
     Näin loistavassa elokuvassa, kukaan näyttelijä ei pysty epäonnistumaan. Anne Hathaway menee vielä pidemmälle ja tekee tarkan kuvauksen hahmostaan. Jonahthan Demme on suurenmoinen ohjaaja ja käyttää hyväkseen niin tunnelmaa ja tuo katsojan todella lähelle aitoa ja uskottavaaa draamaa.

9








...=)

LinkWithin