28 huhtikuuta 2013

Paljastavat merkinnät (Notes on a Scandal)

Paljastavat merkinnät on vuonna 2006 valmistunut brittiläinen draama-trilleri. Sen ohjasi Richard Eyre ja pääosissa on Judi Dench, Cate Blanchett, Tom Wilkinson ja Andrew Simpson. Se oli ehdolla neljään Oscar-palkintoon: Paras naisnäyttelijä (Judi Dench), paras naissivuosa (Cate Blanchett), paras sovitettu käsikirjoitus (Patrick Maber) ja parhaan musiikin Oscar (Phillip Glass).
[Varoitus! Kerron juonikerronnassa loppuratkaisun!]
     Paljastavat merkinnät kertoo Barbara Covettista, pian eläkkeelle jäävästä historian opettajasta, joka elää melko yksinäistä elämää. Lukukauden alussa, hän kiinnittää huomionsa uuteen kuvataiteen opettajaan, Sheba Hartiin ja haluaa ystävystyä tämän kanssa. Pian Barbara saa kuitenkin selville, että Sheballa on suhde oppilaansa, Steven Connollyn, kanssa ja alkaa kiristämään Shebaa olemaan hänen ystävänään ja tukenaan. Sheba on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta, joista toinen on downin syndroomapoika. Lisäksi Sheba voisi joutua vankilaan, jos suhde paljastuisi. Barbara alkaa käyttäytymään erittäin hallitsevasti Shebaa kohtaan ja lopulta paljastaa Sheban salasuhteen eräälle opettajalle. Sheba joutuu raivokkaaseen mediamylläkkään, hänet erotetaan, haastetaan oikeuteen ja hän joutuu muuttamaan Barbaran luokse, koska hänen miehensä tarvitsee aikaa miettiä. Sheballe selviää, Barbaran päiväkirjasta, että Barbara on suunnitellut koko heidän ystävyytensä ja käyttänyt häntä hyväksi ja että Barbara paljasti suhteen. Hän myös saa selville Barbaran ystävyydestä heidän koulunsa entiseen opettajaan, jota Barbara vainosi ennen Shebaa. Sheba joutuu kahdeksi kuukaudeksi vankilaan, mutta hänen aviomies antaa hänelle anteeksi. Barbara löytää puistosta uuden "rakastettunsa".
   En yleensä kerro koko juonta loppuratkaisuineen, mutta tein poikkeuksen. Syy on seuraava: juoni teki minuun niin suuren vaikutuksen. Elokuva on... voimakas. Minulla kesti jonkun aikaa, ennen kuin palauduin sen aiheuttamasta tunnetilasta, mikä on hyvän elokuvan merkki. Nerokas käsikirjoitus antaa näyttelijöille tilaa tulkita ja katsojalle mielenkiintoisen elokuvan, erilaisen elokuvan. Richard Eyre ohjaa luotettavasti, mutta samalla myös erittäin mielenkiintoisesti. Hän tuo esille käsikirjoituksen parhaat puolet ja näyttää katsojalle juuri tarpeellisen. Yhtäkään turhaa aukkoa ei jää.
   Judi Dench on Paljastavissa merkinnöissä uransa parhaimpana. Hän kykenee astumaan monarkkien rooleistaan alas tavalliseksi opettajaksi sellaisella uskottavuudella, jota emme ole ennen nähneet. Hän pelaa taiturimaisesti katsojan sympatiaäänillä ja osaa painotella Barbaran ilkeyden ja säälitäävyyden välillä. Dench luo hahmosta tarkoituksellisen, salaperäisen, mielenkiintoisen ja haavoittuvaisen ja samalla myös ilkeän, kammottavan, rajattoman hirviön. Barbarasta tulee monitasoinen hahmo ja kohtaus, kohtaukselta hän paljastaa uuden aspektin Barbarasta. Hän luo täysin pohjan koko elokuvalle, kuin myös muille näyttelijöille. Hän on kuin tahraton peili, jota vastaan muiden on helppo katsoa objektiivisesti elokuvaa ja itseään. Luova, hiottu, täydellinen.
   Cate Blanchett jatkaa siitä, mihin Dench osoittaa. Blanchett on täydellinen vastakappale Denchin näyttelijäntyölle ja herättää valkokankaan eloon. Hän kykenee luomaan Shebaan sellaisia kiinnekohtia, joihin katsoja pystyy samaistumaan. Hän on erittäin kykenevä näyttelijä ja Paljastavissa merkinnöissä vain jatkaa voittokulkuaan. Hän tekee Shebasta niin arkisen juhlavan ja käsittelee häntä juuri oikealla hellyydellä, jota rooli vaatii.
   Elokuvassa on myös oikea yllättäjä ja huomion varastaja; Andrew Simpson, joka esittää Sheban 15-vuotiasta salarakasta. Hän luo hahmostaan juuri oikean yhdistelmän viattomuutta, syyllisyyttä, teeskentelmättömyyttä, teeskentelyä ja syvää paloa, jota hahmo vaatii. Simpson on poikkeuksellisen lahjakas ja hän pystyy helposti työstämään hahmoaan kuin sulaa savea, luoden siitä täydellistä keramiikkaa. Hän kykenee huomattavan uskottavasti luomaan hahmostaan uskottavan ja hänen roolisuoritus on täydellinen. Sanat eivät riitä kuvaamaan hänen luomaa tekstuuria. Pystyn vain kiittämään.

   Paljastavat merkinnät on hieno elokuva. Se luo jännitystä näyttelijäsuoritusten avulla ja keskittyy juuri oikesiin kohtiin, mitä elokuvassa pitäisikin tehdä. Erityispisteet tulee myös upeasta musiikista, joka täydentää niin käsikirjoitusta, näyttelijäsuorituksia kuin ohjausta ja itse elokuvaakin. Paljastavat merkinnät on malliesimerkki, siitä mitä autenttisuus tarkoittaa. Täydellistä eläytymistä, luovaa harkintakykyä ja sulavaa teeskentelemättömyyttä. Elokuva aiheuttaa suuren emotianaalisen tunnelatauksen. Ensin ihmeteltyään Britannian nuorten tulevaisuutta, sitten nykyajan koulujen kurinpitomenetelmiä, opettajien toivottomuutta, Sheban ja Stevenin suhteen sairautta, sitten Barbaran ilkeyttä, sitten Sheban naiiviuutta, lopulta ei enää tiedä mitä tuntea tai ajatella. Kuitenkin upean ohjauksen, roolisuoritusten avulla elokuvasta syntyy sidottu kokonaisuus, jota ei malta olla avaamatta. Suosittelen ehdottomasti katsomaan elokuvan, sen upeuden ja voimakkuuden perusteella. Kiitän suuresti kaikkia sen teossa mukana olleita. Täysin sanaton! Kiitos. Paras näkemäni trilleri.

9 1/2
















...=)




26 huhtikuuta 2013

Kaunis mieli (A Beautiful Mind)

Kaunis mieli on vuonna 2001 valmistunut elokuva. Ohjaaja on Oscar-voittaja Ron Howard ja pääosassa on Oscar-voittaja Russell Crowe. Sivuosissa on Oscar-voittaja Jennifer Connelly, Paul Bettany, Oscar-voittaja Christopher Plummer ja Oscar-ehdokas Ed Harris. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin, Ron Howard voitti parhaan ohjaajan Oscarin, Jennifer Connelly parhaan naissivuosan Oscarin ja Russell Crowe oli ehdolla parhaan miespääosan Oscariin.
   Kaunis mieli kertoo Nobel-palkitusta John Nashista. Elokuva alkaa vuodesta 1947 jolloin Nash aloittaa matematiikan opiskelun Princetonin yliopistossa. Hän on erittäin lahjakas numeroissa, mutta ei tule toimeen ihmisten kanssa. Hän kehittää yliopistossa peliteorian, joka on hänen suurin saavutuksensa. Hän pääsee töihin Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun, arvostettuun virkaan ja joutuu harmikseen myös opettamaan joitakin matematiikan kursseja. Yhdellä kurssilla hän tapaa Alician (Jennifer Connelly), johon hän rakastuu ja he menevät naimisiin ja saavat lapsen. Alician ollessa raskaana Johnille kehittyy raskaita skitsofrenian oireita, jotka Alicia huomaa. Käy ilmi, että hän on kuvitellut asioita ennekin, kuten yliopistoaikaisen kämppiksen.
   Kaunis mieli on hyytävä elokuva. Se ei ole pelottava, mutta kangistuttava. Ron Howard osaa todellakin työnsä ja voisi sanoa, että Kaunis mieli on hänen oma mestariteoksensa, hänen peliteoriansa. Hän osaa hyvin tuoda matematiikan katsojan lähelle, vaikka ei siitä mitään ymmärtäisi. Hän toimii ikään kuin välikätenä katsojan ja Nashin välillä, mikä tekee elokuvasta vielä miellyttävämpää katsottavaa. Mikään viihde-elokuva se ei kuitenkaan ole vaan jo pelkän pituudensa puolesta vaatii lujaa keskittymistä ja se palkitaan. Howard luo ikään kuin ääriviivat, jotka näyttelijät värittää ja kun on näin taidolla piirretyt ääriviivat ei voi värittää niiden ulkopuolelle.
    Russell Crowe on uransa yhdessä parhaimmista rooleistaan Kauniissa mielessä. Hän tunteistaa analyyttisen Nashin ja tekee hänen syntisistä teoistaan sellaisia, että häntä voi sääliä. Vauvan hukuttamiskohtaus on hyvä esimerkki tästä... Crowe luo täydellisen, taitellisen risteyksen näyttelemiselle ja elokuvan kannattamiselle. Hän osaa nojata juuri oikein muihin näyttelijöihin, jotta hekin saavat tilaa omille visioilleen, rooleistaan. Crowe onnistuu roolista siis oikein moitteettomasti, enpä juuri keksi mitään negatiivista. Hän upottaa katsojan hahmonsa mieleen ja pitää vireänä. Ilman häntä elokuva olisi luultavasti todella puuduttavaa katsottavaa. Roolisuoritus on upea, klassikko, jota ilman elokuva ei luultavasti olisi nykyään samanlaista.
   Jennifer Connelly on täysi vastus Crowen nerokkuudelle. Hän toimii hyvin yhteen Crowen kanssa ja tietää roolinsa mahdollisuudet ja sen rajat. Hän huomioi elokuvan painon ja toimii hyvin sen ympärillä. Hän saa katsojan puolelleen ensimmäisellä sekunnilla kun näämme hänet. Hän on tulessa ja on täysi ammattilainen luodessaan taidetta repliikeistään. Hänen roolisuoritus on melkein jopa sivuroolin määritelmä. Hän on 100 prosenttisesti Oscarin arvoinen.
   Kaunis mieli on elokuva, jota yleensä joko vihaa tai rakastaa. Kysymys onkin, että miten voi objektoida mielenterveyssairauden, sellaisenkin kuin skitsofrenia. Tässä tapauksessa Kaunis mieli onnistuu niin hyvin kuin mahdollista. Howard tekee 110 prosenttista työtä, jota Crowe ja Connelly täydentävät kuin välineet mestarimaalajalle. Kaunis mieli johdattaa katsojan sinne minne mikään muu elokuva ei pääse ja siksi onkin niin upea. Voisiko mikään muu yhdistelmä luoda jotain niin mieleenpainuvaa, unohtumatonta, kaunista ja häikäisevää kuin Howard, Crowe ja Connelly? Niin luontevia he ovat, että eivät jää unohdetuiksi. Kaunis mieli on elokuva miehestä, rakkaudesta ja sairaudesta. Ja sen se tosiaan kertoo, paremmin kuin mahdollista.

8-















...=)

24 huhtikuuta 2013

Annie Hall (Annie Hall)

Annie Hall on vuonna 1977 valmistunut komedia, joka voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Sen ohjasi Oscarin arvoisesti Woody Allen ja sitä tähditti Woody, Oscar-ehdokkuuden arvoisesti ja Diane Keaton, voittaen parhaan naispääosan Oscarin roolistaan Annie Hallina.
   Annie Hall kertoo Alvy Singerin (Woody Allen) suhteesta Annie Halliin. Alvy on stand up-koomikko ja Annie on yökerholaulaja. Alvy on Woody Allen elokuville tyypillinen neurootikko ja pohjautuu Woodyyn itseensä. Alvylla on pakkomielle kuolemasta, on ikuinen pessimisti, epävarma, aggressiivinen ja jatkuvasti analysoi elämäänsä, johon koko elokuva perustuu; Alvyn analysointiin suhteestaan Annieen. Alvy myös lentää Los Angelesiin esiintyäkseen tv-ohjelmassa, josta sitten jänistää pois ja kannustaa Annieta laulamaan, kunnes hänet aletaan huomata. Alvy vieroksuu vieraita tilanteita ja paikkoja ja katselee mielellään nelituntisia dokumentteja holokaustista. Annie on aluksi hieman nolo ja hermostunut ja tuntee häpeää, koska ei ole New Yorkilainen älykkö. Hän ei koe olevansa tarpeeksi viisas, toisin kuin Alvy. Elokuvan edetessä Annie kuitenkin itsenäistyy ja ei enää koe tarpeelliseksi totella Alvyn neuroottista elämäntyyliä ja he erovat. Annie Hall perustuu Diane Keatoniin ja suorastaan tutustuttaa katsojan Diane Keatonin koomiseen lahjakkuuteen, sympaattiseen persoonaan ja upeisiin näyttelijäntaitoihin. Elokuva ei suoranaisesti kerro Woody Allenista ja Diane Keatonista vaan pikemminkin elokuvan voisi katsoa heidän intohimoprojektikseen. Allen tahtoi esitellä Keatonin meille kuten hän hänet tuntee. Alvy puolestaan on jokaisen tulevan Woody Allen elokuvan päähenkilön arkkityyppi.
   Annie Hall on elokuvana nerokas. Todella nerokas. Se on Woody Allenin ehdottomasti paras elokuva. Komedia onnistuu täydellisesti. Selvästi komedian klassikko ja myös elokuvien klassikko. Niin nerokas se on, että se on luonut pohjan monelle nykypäivän elokuvalle, varsinkin komedialle. Allen on täysi koominen nero. Nero, joka on luonut nerokkaan elokuvan. Hänen luovat päätökset elokuvassa; kuvaustyylissä, näyttelemisessä ja jopa lavastuksessa. Hän käyttää hyväkseen monet täysin käsittämättömimmät ideansa ja laittaa ne toimimaan täydellisesti elokuvan kanssa yhteen. Woody Allenin koomiset lahjat ovat ajattomat. Ehdottomasti paras Oscar-voitto parhaasta ohjauksesta, ikinä.
   Allen on näyttelijänä hyvä, esittäen aina samaa hahmoa; ahdistunutta neurootikkoa, joka perustuu hyvin pitkälti häneen itseensä. Ja se toimii. Katsoja ihastuu tähän sympaattiseen hermoilijaan, koska Allen on niin syvällä roolissaan. Hän ei näyttele, vaan naurattaa, hän vetää stand-up esitystä, mutta täysin roolissaan. Komedianäyttelijän ajoitusta on vaikea mitata, mutta jos jonkinlainen mittapuu pitäisi laittaa, olisi Woody Allen hyvä mitta. Jos joku joskus saisi yhtä hyvän roolisuorituksen komediassa kuin Woody, olisi tämä korkein kunnianosoitus sille näyttelijälle, roolisuoritus ja ajoitus olisivat täydelliset.
   Diane Keaton. Hänestä, kuten koko elokuvasta, voisi kirjoittaa satoja sivuja, pelkkää ylistystä. Hän, Annie Hallina, luo jotain ikimuistoista ja unohtumatonta. Hän on Annie Hall. Koominen ajoitus, eläytyminen, tarmo, vire, virheettömyys, sympaatisuus, hauskuus, taiteellisuus ja lista vain jatkuu ja jatkuu. Hän ottaa vuorosanat omakseen ja takoo itsensä niin lähelle Woodya kuin mahdollista. He pelaavat yhteen kuin kaksi ihmistä suinkaan voi. Pelkkä näyttelijöiden välinen vuorovaikutus on lupaavaa, mutta myös Woody ohjauksellaan onnistuu sytyttämään Dianen liekin, hiomaan timantin ja yhdessä heistä tulee mestariteos. Keaton heijastaa valkokankaalle kaiken tarpeellisen, eikä kukaan muu pystyisi yhtä hyvään roolisuoritukseen kuin Keaton. Keaton on säteilevä, riemukas, kaunis, fantastinen ja luo roolisuorituksen, jossa suorastaan vuodattaa itseään valkokankaalle. Hän on luonnollinen ja täynnä pieniä hienostuneita yksityiskohtia. Hän suorastaan luo pohjan koomiselle näyttelmiselle ja vain harva on omistautunut ja uppoutunut komiikkaan roolissaan yhtä paljon kuin hän Annie Hallina. Hänen charminsa on yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja onnistuu saavuttamaan sen, minkä vain harva näyttelijätär on saanut aikaan; hän on enemmän kuin naispääosa, hän on itse elokuva. Hän kantaa sen ja ottaa kaiken vastuu itselleen ja mikä tässä on poikkeuksellista on, että yleensä elokuvissa, joissa on miespääosa, nainen jää miehen jalkohin ja vain tukee tätä. Annie Hall on kuitenkin rakkauskirje Diane Keatonille ja jokainen Woody Allenin kirjoittama repliikki Keatonin suussa muuttuu kullaksi.
   Annie Hall, kaikkien aikojen paras komedia. Onnistuu luomaan itsestään niin ajattoman, niinkin aikaan sidotuilla lainauksilla ja huomautuksilla. Haluan painottaa elokuvan olevan komedia, koska näin hyvä se voi parhaimmillaan olla. Se kertoo omistautumisesta, niin Allenin omistautumisesta käsikirjoitukseen, näyttelemiseen ja ohjaamiseen kuin Keatonin omistautumisesta näyttelemiseen. Katsojalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin rentoutua ja katsella heidän tarjoamaa oppituntia täydellisyydestä.

10


















...=)


17 huhtikuuta 2013

Tahraton mieli (The Eternal Sunshine of the Spotless Mind)

Tahraton mieli on komedia-scifi-draamaelokuva vuodelta 2004. Sen ohjasi Michael Gondy ja pääosissa on Jim Carrey ja Kate Winslet. Sivuosissa on Mark Ruffalo, Kirsten Dunst, Elijah Wood ja Tom Wilkinson. Käsikirjoitus ja Winslet olivat ehdolla Oscarin saajiksi.
   Tahraton mieli kertoo Joelista ja Clementinesta, jotka seurustelivat. Clementine poistattaa kaikki muistot Joelista, heidän riideltyään ja erottuaan. Joel kuulee tästä ja päättää tehdä samoin. Kesken muistinpoistamisen, Joel kuitenkin toivoo voivansa luopua koko jutusta ja haluaa pitää kiinni Clementinesta muistoissaan.
   Tahraton mieli on täydellinen elokuva. Kaikki vaan loksahtaa paikoilleen. Charlie Kauffman on todellinen käsikirjoittajanero. Hänen käsikirjoitukset ovat todella omalaatuisia ja ylistettyjä, eikä syyttä. Michael Gondy luovasti johdattaa katsojan Joelin muistoihin. Hän ohjaa elokuvan täydellisellä tyylillä, joka sopii uskomattoman hyvin yhteen Kauffmanin käsikirjoituksen kanssa. Jo pelkästään nämä kaksi tekijää riittäisivät tekemään loistavan elokuvan.
   Jim Carrey ja Kate Winlset täydentävät pakan. Heidän keskinäinen valkokangaskemia ja vuorovaikutussuhteet näyttelijöinä istuvat luontuvasti toisiinsa. Carrey todistaa olevansa muutakin kuin ärsyttävä koomikko ja taitaa elokuvassa todellisen taianomaisen näyttelemisen. Hän on upea valinta Joelin rooliin ja tekee hänestä upeasti monikerroksisen, syvällisen luotettavan, elokuvaan sopivan, hämäävän tavallisen henkilöhahmon. Hänen luovat ratkaisunsa ovat johtaneet upeaan uskottavaan roolisuoritukseen.
   Kate Winslet vakuuttaa joka ikisellä roolillaan, jonka ottaa kevyesti haltuunsa. Clementinen roolissa hän ei enää näyttele, vaan pelkästään puhtaasti on. Hän on täysin sisällä roolihahmossaan ja luo niin epäuskottavasta roolihahmosta niin uskottavan. Rooli olisi ollut kenelle tahansa muulle näyttelijälle täysin mahdoton tehtävä suorittaa, mutta Winslet kättäkään heilauttamatta taikoo rooliin hänelle ominaista karismaa, uskottavuutta, vahvaa taitoa ja syvyyttä. Roolisuoritus on selvästi koko elokuvan paras ominaisuus jo valmiiksi niin täydellisessä elokuvassa.
   Tahraton mieli on todella upea elokuva. Se on aivan poikkeuksellinen, upeasti luotu ja ehdottomasti osa elokuvahistoriaa. Niin upea se on, että siitä on jo vaikea kirjoittaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauneutta, nerokkuutta, syvyyttä, komiikkaa tai vaikutusta. Winslet ja Carrey oikeasti ymmärtävät elokuvan, eivät vain näyttele siinä ja Kauffmanin teksti; se paistaa elokuvakameran takaa ja näyttelijöiden kasvoilta. Kaikki on täydellistä. Juuri niin kuin pitääkin. Elokuvan tietty outous ja eksentrisyys luomavat katsojan heti ensimmäisestä kohtauksesta, elokuvan todellakin ottaa haltuunsa ja melkein kuin ei edes huomaisi katsovansa elokuvaa. Mikä on harvinaista näinkin mielikuvituksellisessa elokuvassa - täydellisen mestariteoksen merkki.

10


















...=)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...