17 maaliskuuta 2013

Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook)

Unelmien pelikirja on vuonna 2012 valmistunut draama-komedia. Sen pääosassa on Oscar-ehdokas Bradley Cooper. Naispääosassa on Oscar-voittaja Jennifer Lawrence. Muissa rooleissa nähdään Oscar-ehdokas Jacki Weaver ja kaksinkertainen Oscar-voittaja Robert DeNiro. Elokuvan on ohjannut David O. Russell.
   Elokuva kertoo Pat Solitano Juniorista, joka elokuvan alussa vapautetaan mielisairaalasta, hänen äitinsä, Doloresin (Jacki Weaver) toimesta. Pat jää asumaan vanhempiensa ullakolle ja yrittää saada vaimonsa takaisin sekä elämänsä. Pian Pat tapaa toisen "paikallisen hullun" Tiffany Maxwellin (Jennifer Lawrence) ja he luovat toimintasuunnitelman. Tiffany antaa Patin vaimolle, Nikkille, Patin kirjoittaman kirjeen, jota Pat ei itse voi toimittaa lähestymiskiellonsa takia, jos Pat tulee hänen tanssiparikseen tanssikilpailuun. He alkavat harjoitella tanssikilpailuun ja heidän tuttavuutensa syvenee. Saman aikaisesti Patin isä (Robert DeNiro) haluaisi Patin keskittymään enemmän amerikkalais-jalkapallopeleihin, joita katselisi isänsä kanssa tv:stä, koska se toisi isän mielestä onnea hänen vedonlyöteihin.
   Elokuva sai valmistuttuaan todella positiivista palautetta kriitikoilta sekä yleisöltä. Elokuva on tuottanut tähän asti yli 200 miljoonaa dollaria. Se on ensimmäinen elokuva Reds:in jälkeen, joka oli ehdolla kaikkiin neljään näyttelijäkategoriaan, ja Jennifer Lawrence voitti Oscarin parhaasta naispääosasta.
   Elokuva on yksi parhaita näkemiäni komedioita. Siinä on klassista elokuvan taikaa ja vanhan ajan elokuvanteon tunnetta. Unelmien pelikirja on hyvin rohkea ja tulinen elokuva. Se on aiheeltaan melko arka, mutta se ei haittaa sen katsomista ollenkaan. David O. Russell on hyvin määrätietoinen ja rohkea ohjatessaa Unelmien pelikirjaa. Elokuva on mielenkiintoinen ja indie-painotteinen. Elokuvassa on koko ajan loistava tunnelma ja katsoja ei halua elokuvan päättyvän. Muistuttaessaan hieman slapstick-komedioita se antaa katsojalle myös loistavasti rakennettua draamaa ja tunnepitoista jännitystä.
   Bradley Cooper on Patina aivan poikkeuksellisen täydellinen. Cooper tulee lähelle metodinäyttelemistä tulkitessaan päähenkilön tavoitteita ja mielialoja. Hän kantaa koko elokuvaa harteillaan tehden sen virheettömästi. Cooper sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan, mutta valitettavasti hävi Daniel Day-Lewisille. Oscar-akatemia ei juuri palkitse komedioita., mutta Unelmien pelikirjassa Cooper todistaa komedianäyttelemisen moniulotteisuuden. Hän kerrostaa loistavasti hahmonsa ja on uskottava. Cooper takertuu moitteettomasti jokaiseen yksityiskohtaan ja hioo niitä täydellisyyteen. Hänellä on vaikuttava lahja saada itsensä sympaattiseksi, naurettavaksi ja mielenkiintoiseksi samaan aikaan ja hänen roolihahmostaan tulee unohtumaton.
  Jennifer Lawrence puolestaan on Cooperiakin ehkä vielä parempi, jos mahdollista. Hän Tiffany Maxwellina ottaa koko ruudun haltuunsa, kuitenkin todella uskottavalla tavalla. Hän ei ammu yli vaan on juuri täydellinen. Lawrencen suoritus on tulinen ja voimakas, vahva, virheetön ja osoittaa huomattavaa kypsyyttä elokuvassa Unelmien pelikirja. Lawrence voitti suorituksestaan Golden Globen, Screen Actors Guild Awardin, Critic's Choice Awardin muiden joukossa. Lawrence on kylmäpäinen, kypsä ja hän tekee yksilöllisen tulkinnanTiffanysta, jonka temperamentin Lawrence täydentää loistavasti. Tiffanyn rooli on myös huomattavan vaikea, koska kyseessä on komedia ja rooli huomattavasti fyysisempi. Hänen valkokangaskarismansa on ajatonta ja hän on terävä, nopea, sulava ja sympaattinen, minkä luominen on monelle näyttelijälle melkein mahdotonta. Lawrence on täysin Oscar-palkintonsa arvoinen. Hän luo uusia pohjia komedia-näyttelemiselle. Hän osaa taitavasti peilata elämän joka puolia ja muovata niistä itselleen sopivia kohteita, mikä tekee hänen näyttelemisestään upeaa.
   Jacki Weaverin koominen ajoitus Doloresina on myös hiottu täydellisyyteen. Hän on todella loistava roolissaan, joka täydentää kaikki hyvän sivuroolin kriteerit. Weaver luo hahmon niin täyteen elämää, kuin tyhjästä ja näin hän todistaa upeat näyttelijänlahjansa. Robert DeNiro puolestaan on tottakai hyvä elokuvassa, mutta ei pärjää kuitenkaan nuoremmille kollegoilleen Cooperille ja Lawrencelle eikä kyllä Weaverillekään. DeNiro osoittaa todellista omistautumista ottaessaan roolin omakseen, mutta on vain juuri ja juuri Oscar-ehdokuutensa arvoinen. Hän onnistuu kuvaamaan hahmonsa voimattomuuden ja arkuuden, korostamatta niitä kuitenkaan liikaa. Hänen roolinsa tulee eloon kun hän on vuorovaikutuksessa Bradley Cooperin hahmon kanssa ja he näyttelevätkin hienosti yhteen. Katsoja uskoo kaksikon olevan isä ja poika ja huomaa heissä heidän yhteiset piirteet niin hyvässä kuin pahassakin. Kuitenin DeNiron roolisuoritus jotenkin vain nojautuu nerokkaaseen Cooperiin...
   Unelmien pelikirja on koomisesti täydellinen. Draamallisesti hiottu ja roolisuorituksiltaan ainutlaatuinen. Sen katsottuaan muistaa juonen vaikka vuosia eteenpäin: Elokuva on mieleenpainuva, mikä on loistavan elokuvan tunnusmerkki. Unelmien pelikirja on once in a lifetime elokuva, klassikko jo syntyessään.

10-














...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...