29 maaliskuuta 2013

Rabbit Hole-takaisin elämään (Rabbit Hole)

Rabbit Hole on John Cameron Mitchellin ohjaama yhdysvaltalainen draama-elokuva vuodelta 2010. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Nicole Kidman ja Aaron Eckhart. Sivuosassa on Oscar-voittaja Dianne Wiest ja muun muassa elokuvasta Sideways ja tv-sarjasta Greyn Anatomia tuttu Sandra Oh. Nicole Kidman roolisuoritus elokuvassa on kriitikkojen ylistämä ja hän sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Hän myös tuotti elokuvan.
  
Rabbit Hole-takaisin elämään kertoo pariskunnasta, Becca ja Howie Corbettista, jotka ovat kahdeksan kuukautta sitten menettäneet 4-vuotiaan poikansa Dannyn. Becca ja Howie kuitenkin surevat hyvin erilailla. Becca haluaisi poistaa kaikki muistot Dannysta kun taas Howie haluaisi vaalia poikansa muistoa ja samalla ehkä hankkia uudenkin lapsen. Beccan äiti suree myös poikaansa, joka kuoli 30-vuotiaana huumeisiin. Becca ja Howie käyvät ryhmäterapia tapaamisissa, jotka Becca lopettaa, mutta Howie jatkaa niissä käymistä yksin. Becca tutustuu Dannyn "tappajaan" Jasoniin, joka ajoi autoa, jonka alle Danny jäi.
  
Loppujen lopuksi elokuvassa tapahtuu melko vähän. Samalla kuitenkin hahmojen sisäiset tunteet kulkevat melkein liian nopeasti. Beccan roolihahmo tuo jännitettä elokuvaan ja katsojalla on vaikeuksia päästä Beccan aikeista ja motiiveista selville. Becca ja Howie molemmat ovat hyvin tunnepitoisissa tiloissa ja erityisesti Beccasta on tullut hauras ja rikkinäinen. Rabbit Hole on kuvaus menetyksessä ja kuolemaan liittyvistä pelkotiloista. Elokuva kuvaa kuoleman arkisesti, sen kuitenkin muuttaen koko ihmisen elämän. Sanotaan ettei mikään ole niin kamalaa kuin oman lapsensa menettäminen ja elokuvasta selviää ettei suru koskaan lähde pois. Beccalla on vaikeuksia ymmärtää hänen äitiään, mutta lopulta alkaa ymmärtämään heidän kokemustensa samanlaisuuden.
   Rabbit Hole on hyvin tunnearka elokuva. Se kertoo tarttuu hyvin rohkeasti niin kipeään aiheeseen. Mutta elokuva onnistuu jokaisessa tavoitteessaan. Se onnistuu luomaan hyvin menetyksen jälkeisen tunnelman ja katsoja käy läpi hahmojen tunteet kuin omanaan. Elokuvan todella hienoksi hiottu huumori tuo oman tumman lisänsä niin hienosti koottuun elokuvaan.
  
John Cameron Mitchellin ohjaus on hyvin näkyvä ja paljastettu. Hän kykenee hyvin tuomaan käsikirjoituksen parhaat puolet esiin ja valottamaan hahmojen sisäisiä maailmoja vaivatta katsojalle. Elokuva ei missään nimessä vain raapaise pintaa vaan menee syvälle sen läpi. Dianne Wiestin roolisuoritus on hyvin vahingoittuva, arka ja tahaton. Hän kykenee hyvin luomaan äitihahmon Beccalle, joka itse painii oman lapsen menetyksen kanssa. Hän haluaa samaistua Beccan kokemuksiin.
  
Aaron Eckhart on tasavahva. Hänen roolinsa olisi voinut olla ehkä hieman näkyvämpi ja siten Eckhart olisi saanut enemmän Howiesta irti. Nicole Kidman puolestaan, elokuvan keskiössä luo jotain ihmeellistä, taianomaista. Hän saa hyvin peilattua Beccan tunteet katsojan naamaan. Kidman tekee todella, todella hyvän roolisuorituksen, vahvan, näkyvän, tunteikkaan, realistisen ja dramaattisen. Kidman osaa ottaa hahmot omaan käsittelyynsä ja tehdä niistä helmiä. Hän raottaa todella tyylikkäästi ja elokuvaan sopivasti Beccan psyykettä ja kyseenalaistettavuutta. Hän ymmärtää roolihahmoaan ja tekee parhaan mahdollisen Beccan. Näitä roolisuorituksia saisi olla enemmän.
  
Rabbit Hole on loistava elokuva. Siitä ei voi olla pitämättä ja se vie katsojan tunteikkaalle matkalle ja katsoja muistaa näkemänsä. Kidman luo elokuvasta upean, jota John Cameron Mitchell tuo katsojalle ilmi. Suosittelen.







9+











...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...