25 maaliskuuta 2013

Lentäjä (The Aviator)

Lentäjä on yhdysvaltalainen elämäkerrallinen draama elokuva, joka ilmestyi vuonna 2004. Sen ohjasi Oscar-voittaja Martin Scorsese ja pääosassa Leonardo DiCaprio. Lentäjä oli ehdolla 11 Oscariin, voittaen viisi. Martin Scorsese joutui odottamaan vielä kaksi vuotta ennen kuin sai kauan himoitsemansa Oscarin (elokuvasta The Departed).
   Lentäjä kertoo Howard Hughesista (Leonardo DiCaprio), elokuvaohjaajasta, tuottajasta, perijästä, lentokonemogulista ja naistenmiehestä noin 1930-luvun paikkeilla. Hän ohjasi ensimmäisen elokuvansa vain parikymppisenä. Hänen todellinen intohimonsa on kuitenkin lentokoneet. Hän aloittaa suhteen näyttelijä Katharine Hepburniin (Cate Blanchett). Hughes joutuu kuitenkin kamppailemaan pakko-oireisen häiriönsä kanssa. Kolme vuotta myöhemmin Hughes tekee maailman ennätyksen lentämällä maapallon ympäri neljässä päivässä. Hughesin oma lentoyhtiö saa myös turhan innokkaan vastustajan kun Pan AM lentoyhtiön johtaja Juan Trippe (Alec Baldwin) päättää pysäyttää Hughesin. Katharine on rakastunut vastanäyttelijäänsä, Spencer Tracyyn ja eroaa Hughesista. Hughes saa tilauksen Yhdysvaltain ilmavoimilta ja alkaa tehdä kahta projektia, jonka toisen rahoittaa lopulta itse, kun sen tilaus perutetaan. Yhden lentokoneen testiajolla, Hughes joutuu onnettomuuteen, jonka haavoista paranee hiljaa ja alkaa eristäytyä maailmasta. Hänen pakko-oireinen häiriö pahenee. Lopulta Hughes joutuu senaatin tutkintaan liiketoimistaan Juan Trippen toimista. Hughesin satunnainen tyttöystävä näyttelijä Ava Gardner (Kate Beckinsale) laittaa Hughesin kuntoon omakohtaisesti ja Hughesin saapuu senaatin kuulusteluu puolustamaan itseään.
   Lentäjä on hyvin klassinen elokuva. Sen on ohjannut yksi alan suurimmista ja arvostetuimmista legendoista, Martin Scorsese ja hän tekee todella vahvaa työtä ohjauksessa. Hän onnistuu luomaan miellyttävän ilmapiirin läpi elokuvan, jopa Hughesin erakoitumiskohtauksiin hän onnistuu luomaan hyvin toteutetun elokuvan laadun. Vuosien kokemus suorastaan paistaa läpi kuin myös ylistyksen jano. Elokuvassa on kaikki suur-elokuvan piirteet ja onnistuukin tuomaan suurimman osan niistä läpi valkokankaan. Maailman luokan spektaakkeli elokuva ei ehkä ole, mutta mikä siitä tekee hyvän ja loistavan ja klassikon on näyttelijäsuoritukset.
   Leonardo DiCaprio on loistava Howard Hughesina. Hän on ottanut roolin omakseen eikä anna kenenkään muun koskeakaan hahmoon. Niin vahva tulkinta hänen Hughes on. Hän ei ylinäyttele mikä luultavasti olisi helppoa, koska kyseessä on niin teatraalinen henkilö vaan onnistuu tuomaan Hughesista erilaisia piirteitä esille. Hän ei vain tyydy näyttelemään Howard Hughesia vaan hän pyrkii esittämään Howard Hughesin yleisölle kuin Howard Hughes olisi edessämme, Leonardo DiCaprion sijaan. DiCaprio sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, mutta hävisi Jamie Foxxille. Tällä roolisuorituksella DiCaprio todistaa olevansa sukupolvensa lahjakkain näyttelijä.
   Cate Blanchett puolestaan. Häntä voisi ylistää loputtomiin. Tämäkin rooli olisi helposti ylinäyteltävä, ja siihen ei Blanchettkään sorru. Hän luo upean kuvan Hepburnista, realistisen, kameleomanttimaisen roolisuorituksen, joka varmasti jää historiaan. Monet näyttelijät näyttelevät tyhjä ilme kasvoillaan ja ehkä kädet puuskassa. Cate Blanchett näytelee joka lihaksellaan kasvoillaan. Hän näyttelee äänellään ja kehollaan, ja käyttää hyväkseen repliikkejään. Jopa pienimmät sananpainotukset ovat hiottu täydellisyyteen. Kuten sanottu näin täydellistä suoritusta on jo melkein mahdotonta analysoida. Hän voitti suorituksestaan Oscar-palkinnon vieläpä ensimmäisenä joka voittaa Oscarin esittäen Oscar-voittajaa.
   Lentäjä on viihdyttävä elokuva. Se kuvaa hohdokkaasti aikaansa ja saa katsojalle tunteen, että tekisi mieli päästä siihen maailmaan. Lentäjä on poikkeuksellinen, pisteliäs, nerokas, klassikko. Martin Scorsesen erilainen aarre.

9+















...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...