08 marraskuuta 2017

Baywatch (Baywatch)

En edes tiedä, miksi katsoin tämän elokuvan. Seurasin sitä alkuperäistä sarjaa aikoinaan - kun televisiosta ei tullut mitään muuta ja jumalanlahjaa ei oltu vielä keskitty. Lisäksi etsin jotain kevyttä katseltavaa, joka viihdyttäisi sen parin tunnin ajan. Olen myös aina pitänyt Zac Efronia lupaavana näyttelijänä, joskin hän ei tunnu olevan kiinnostunut hyödyntämään potentiaaliaan kauhean usein. Siihen kai ne syyt loppuvatkin. Muutoin vihaan tälläistä elokuvantekemistä, että pläntätään julisteeseen puolialastomia ihmisiä, heitetään pari alapäävitsiä ja käydään keräämässä palkkakuitit päivän päätteeksi.

Elokuvan juoniselostusta en vaivaudu sen enempää avaamaan. Rantavahdit touhuavat rannalla jotain pelastustoiminnan kaltaista - tosin aika nopeasti se unohdetaan ja aloitetaan hippajahti Priyanka Chopran huumeiden kanssa.

Dwayne Johnson vetää surkeimman roolinsa tähän asti. Hänen hahmonsa on niin ärsyttävä jopa siihen pisteeseen asti, että ihan oikeasti aloin kannattamaan pahiksia ja toivomaan, että hyvis saisi nähdä närhen munat. Hänen kolmevuotiaan moraalitasonsa ja sankarikompleksinsa olivat järkyttävän teennäistä katsottavaa. Tälläisellä hahmotulkinnalla aliarvioidaan katsojaa, kun kuvitellaan, että jos tarinan sankari ei jopa ylitä maallisia velvollisuuksiaan, ei häneen mitenkään voisi samaistua. Kun oikeasti virheet ja epätäydellisyys luo inhimillisyyttä tarinaan.

Ja jos nyt kukaan muu ei halua todeta ilmiselvää, niin elokuvan, jonka pääasiallinen tarkoitus olisi olla seksikäs kesäkomedia - aika hiton vaniljaiseksi meininki jää. Ainoa hahmo, joka kunnolla irroittelee ja riisuu jopa yhden vaatekerroksen pois on se yksi hahmo, jonka ei välttämättä haluaisi nähdä tekevän näin. Mutta kuten sanottu - ei tällä ole mitään merkitystä. Parempi vain jos elokuvat alkaisivat mainostamaan tervettä kehonkuvaa tälläisen epärealistisen mössön sijaan.

Kaiken kaikkiaan siis äärettömän keskinkertainen elokuva. Ja se on huono siinä suhteessa, että odotukset eivät alun alkaenkaan olleet päätä huimaavia. Yksinkertaisella laskutoimituksella pääsemme siis pisteissä nollaan. Nollasta kun vähennetään niin monta pistettä, kuin tämän elokuvan katsominen verottaa, niin pysymme nollassa. Siitä on paha vähentää.




...=)

31 lokakuuta 2017

Katsottuja TV-sarjoja

Koska olen mielestäni mahdottoman huono arvostelemaan sarjoja, ajattelin, että teen tälläisen koosteen ja annan oman suositukseni niille sarjoille, mitä olen viime aikoina katsonut. Eli en nyt varsinaisesti arvostele, mutta kunhan jaan, minkä parissa itse olen havainnut viihtyväni ja viettäväni aikaa.

Riverdale

Viimeisin sarjapakkomielteeni on Netflixin Riverdale. Ensin ajattelin sen olevan vain liian lukiomainen ja liian tusinatuote. Mutta jostain syystä kuitenkin päätin antaa sarjalle mahdollisuuden. Traileri nimittäin oli ihan lupaava ja sarjassa tuntui olevan jotain enemmän kuin tyypillisessä kliseisessä lukiosarjassa. Ja nyt olen ihan koukussa. Aivan mahtavan camp-henkinen sarja, joka vetää överiksi ihan tunteella - mutta hyvällä maulla, jolloin yliteatraalisuudesta saa vain pisteitä. Sarja muistuttaa vähän jotain menneen ajan elokuvaa ja aluksi olikin vähän hämärää, että mille aikakaudelle sarja sijoittuu, mutta vedettiinhän ne älypuhelimet aika äkkiä esiin. Mikä on vähän sääli. Mielellään olisi katsonut sarjaa ilman sosiaalisen median vaikutusta juonenkulkuun. Yllätyksekseni ja vähän epäuskoksenikin - liian vähän jopa hahmot viettävät aikaa puhelimiensa takana. Nämä ovat kuitenkin 2010-luvun teinejä. Tällöin ei ole hirveän uskottavaa, ettei sosiaalinen media olisi osa heidän elämäänsä. Mutta en nyt uskalla valittaakaan, sillä mikä on tylsempää kuin some ja älynäytöt?
+ Pidän paljon kaikista viittauksista, joita sarjassa tehdään muun muassa elokuviin, sarjoihin ja kirjoihin
+ Pidän sarjan hahmoista
+ Pidän kuvauksesta ihan mielettömästi. Todella mageita värejä ja valoja käytetään kuvauksessa kuin pastissina jollekin 40-luvun elokuvalle.
- Ajoittain murhamysteeri vie liikaa aikaa sarjassa, eikä sitä saada oikein uskottavasti pelaamaan hahmojen tavallisen elämän kanssa. Ns. uskottavuus häviää, kun ensin etsitään murhaajaa pimeässä metsässä ja seuraavana sekuntina istutaan tunnilla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Episodes
Tämä sarja sai päätöksensä muutama viikko sitten, mikä on tosi harmi, sillä tämä oli tosi hyvä sarja. Rakastin sen kuivaa huumoria. Itse juonenkulku oli vähän tuulesta temmattu, mutta pääasia olikin hahmovetoisessa huumorissa. Matt LeBlanc luontuu loistavasti muihinkin rooleihin kuin Joeyn. Vaikka esittääkin "itseään".
+ Kevyt katseltava
+ Hauska
+ Älykäs
- Välillä juoni junnaa paikoillaan

Veep
Tätä sarjaa en ole koskaan oikein pystynyt arvostelemaan. Ensin en pitänyt siitä ja pari ensimmäistä tuotantokautta ovatkin silmin nähtävän huonot. Ensi alkuun sarjan huumoriin on ehkä vaikea päästä kiinni, koska se on välillä niin rivien välistä luettevaa ja satiirista, että täytyy olla hoksottimet päässä, kun laughtrack ei taustalla osoitakaan, mille vitsille kuuluu nauraa ja mille ei. Mutta sarjan viimeisimmät kaudet ovat ihan timantteja. Ehkä olen vain tässä vaiheessa vasta päässyt kunnolla sisään sarjaan. Julia Louis-Dreyfus tekee niin hienovaraisia vivahteita hahmonsa komiikkaan, ettei niitä kaikkia ehdi bongaamaan. Täysin miljoonan Emmynsä arvoinen. Mutta myös muita mahtavia hahmoja on sarjassa, etunenässä Karen Collins, joka ei pysty sanomaan definitiivistä mielipidettä mistään ja se luo hauskoja tilanteita sekä Uncle Jeff, joka on vain yksinkertaisesti mahtavin hahmo ikinä. Suomalaisille omaa komiikkaansa tuonee erityisesti Suomen pääministerinä sarjassa oleva hahmo Minna Häkkinen. Brittinäyttelijä Sally Philipsillä on pakko olla omakohtaista kokemusta suomalaisista, sillä niin terävästi hän ilmentää jokaisen stereotypian, mita suomalaisista on mahdollista vain saada (armottoman rehellisyyden, tunteettomuuden, kylmyyden, suorasukaisuuden, sinisilmäisyyden ja suomalaisuuden ärsyttävän pönkittämisen maailman kartalle joka käden käänteessä vain muutaman mainitakseni).
+ Sivistyneen älykäs
+ Kausi kaudelta paraneva meno
+ Julia Louis-Dreyfus (+ Tony Hale)
+ Mahtavat sivuhahmot
- Muutamat ärsyttävät hahmot (lue: Jonah Ryan)




Chesapeake Shores
Tätä sarjaa aloitin katsomaan kun olin pahassa kuumeessa. Aivot tuntuivat mössöltä ja ainoa sarja, mitä oikeasti pystyin katsomaan oli tälläinen pumpuli, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Täten ei ollut väliä oliko jossain tajunnan rajamailla vai ei. Siis niin ällöromanttinen, siirappinen mössö tämä sarja, etten ole uskoa silmiäni. Mutta suosittelen kaikilla syysflunssaan sairastuneille. Tämä ylipirteä ja pehmoinen maailma voi jopa tuoda jonkinlaista valkoista kohinaa pedin pohjalle, josta yrittää kaikin voimin kaivautua ylös juomaan kuumaa nestettä.
+ Helppo, kevyt katsottava

+ Mukava, äärimmäisen mukava katsottava - ei tarvi stressata hahmojen kohtaloista, kun kaikki on niin mukavaa
- Voi olla ärsyttävä kaikessa lapsellisuudessaan


Table 19 (Table 19)

Vannoutuneena Frendit-fanina - aloitin hiljattain vuoden tauon jälkeen katsomaan Frendejä uudelleen varmasti ainakin kahdettakymmenettä kertaa - olin järkyttynyt kuullessani vähän aikaa sitten, kuinka kaksi nimeltä mainitsematonta (omalle henkilökohtaiselle mustalle "listalleni" päätynyttä) muukalaista keskusteli, että heidän inhokkihahmonsa on Phoebe, "välillä hän on vähän ärsyttävä". Mitä itse tein viattomana ohikulkijana kun ohimennen kuulin nämä kommentit? Vetäisin avarilla naamaan ja kävelin pois sanomatta sanaakaan. (lue: ironiaa.)

Phoebe on aina ollut ihan fiktiivinen esikuva. Kuinka elämää ei tarvitse ottaa niin tosissaan. Lisäksi hän on sarjan hahmoista eittämättä hauskin. Puolet hahmon elosta tuo näyttelijä Lisa Kudrow, jonka uraa seuraan armottomalla mielenkiinnolla. Olen jopa nähnyt sellaisen elokuvan kuin Marcy X ja viihtynyt sen parissa, vaikka itse elokuvassa ei liiemmin kehuttavaa ole. En voi siis väittää itseäni objektiiviseksi arvostelijaksi.

Toinen heikko kohta on Table 19:n kaltaiset elokuvat. Jokin niissä vetoaa syvemmällä tasolla. Tiedän kyllä, ettei ne mitään Oscar-sampoja ole tai seuraavia Citizen Kaneja. Enkä oikein osaa edes selittää, miksi olen niin kiehtoutunut tästä tyylilajista, jolle en osaa edes asettaa oikein nimeä. Wikipedia määrittäisi tyylilajin komediaksi, mutta sitä se ei ole. Tämä on kuitenkin hyvin spesifi komedian alatyylilaji. Jotain romanttisen komedian ja elämänmyönteisen sentimentaalisen draaman välimaastosta.

Parhaiten elokuvaa näkemätön saa käsityksen elokuvan tyylistä trailerista. Elokuva ei oikeastaan tarjoa mitään sen päälle. Siinä määritetään jo elokuvan sävy ja tunnelma. Joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä kokoontuu yhteen ja löytävät itsestään jotain uutta. Elämä muuttuu pysyvästi ja saa uuden suunnan päivänä, jolloin sitä vähiten odottaa. Olen myyty. Enempää en tarvitse.

Samanlaisia kiksejä muut saavat varmasti katsoessaan vaikka kauhuelokuvia. He tietävät, että iso paha mörkö lymyilee varjoissa ja jossain vaiheessa viattomalle (tai ei niin viattomalle) päähenkilölle käy kalpaten ja vaikka osaavat ennustaa tämän tapahtuvan, katsovat ihan sormet suussa tämän kaiken avautumista silmien edessä. Samaa minä rakastan Table 19:stä - vaikka rinnastus kauhuelokuvaan on niin kaukainen kuin vain pystyy olemaan. Tiedän tasan tarkkaan, mitä elokuvalta saan, ennen kuin pistän sen päälle, mutta siitä huolimatta - tai oikeastaan juuri siksi - tiedän voivani nauttia elokuvasta täysin rinnoin. Objektiivisesta näkökulmastahan tämä on pahinta mahdollista elokuvantekemistä - ennalta-arvattavaa, kliseistä ja melodramaattista - mutta siksipä kai tälläisä elokuvia tehdäänkin - koska aina on olemassa se yksi katsojakunta, joka on ihan pähkinöinä sellaisiin elokuviin.






Pitkä musta lista arkkivihollisistani
(päivitetty 1.11.)

...=)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...